Ramsinranta

8.12.10

Seliö kolmannen maailmanmestaruuden perässä Sharjahissa

F1-veneiden suomalaiskuski jo varmana mitalistina finaalikisaan

F1-veneiden pitkä kausi huipentuu torstaina ja perjantaina Persianlahdella Sharjahissa. Sami Seliö hakee hienolle vuodelleen kirkkainta kruunua: 35-vuotias suomalainen taistelee maailmanmestaruudesta, joka olisi hänelle jo uran kolmas. Aiemmin Seliö juhli titteliä 2007 sekä tänä vuonna tiimimestaruutta (Mad-Croc F1 Team).

Seliö on neljä pistettä sarjaa johtavan Jay Pricen takana, kun rataveneilyn kuninkuusluokan yli 400-hevosvoimaiset veneet karjaisevat vauhtivuoden viimeiset murinansa.

- Homma on bueno. MM-mitali on varma, tiimien maailmanmestaruus on varma. Nyt tavoitellaan vielä yhtä voittoa ja maailmanmestaruutta, mutta paineita ei ole. Fiilis on todella hyvä itselläni ja koko tiimillä. Viime viikonlopun voitto Abu Dhabissa teki sen verran namiskuukkelia, että tuntuu, että paineet ovat nyt muilla, Seliö fiilistelee.

Sarja alkoi jo toukokuussa Portugalista, ja sirkus on kiertänyt Venäjän ja Kiinan kautta kahdeksanteen osakilpailuun Arabiemiraatteihin. Seliö on voittanut kaksi osakilpailua ja ollut kaksi kertaa kakkonen.

- Sharjahin rata on ollut meille yleensä hyvä ja tulosta on tullut. Kolme vuotta sitten mestaruus varmistui myös täällä. Silloin tilanne oli paljon tiukempi. Nyt kaikki on kiinni itsestäni. Jos voitan, tulee myös mestaruus. Tärkeintä on eliminoida mahdolliset tekniset ongelmat. Koneet on läpikäyty ja uudelleen rakennettu ja moneen kertaan varmistettu.


Seliön tavoin Price on juhlinut kahta voittoa. Qataria edustava jenkkikuski on vähintään neljän R:n miehiä: raju, ronski, röyhkeä, riskialtis. Hänen ajoaan kuvataan varikolla enimmäkseen "jos hän ei pääse ohi, hän ajaa yli" -tyyliin.

- Jay on todella kova syrjä. Erittäin vaikea ohitettava, ja ehkä kaikkein vaikein voitettava, Seliö myöntää.

Kilpailun aika-ajo ajetaan torstaina ja GP-startti perjantaina. Maailmanmestaruus on kahden kauppa. Muilla kuljettajilla ei ole enää mahdollisuutta haastaa Pricea ja Seliötä.

MM-pisteet 7/8 osakilpailua:
1. Jay Price (USA) 83
2. Sami Seliö (FIN) 79
3. Thani Al Qamzi (UAE) 61
4. Francesco Cantando (ITA) 59
5. Alex Carella (ITA) 59

Sami Seliö & operaatio Ramsinranta